Heini-Maria

Tanssinopettaja (AMK)
Heini-Marian tanssitausta on kirjava kasa eri lajeja, yksittäisiä workshoppeja ja ennen kaikkea itsenäistä treenaamista. Ensimmäiset tanssitunnit hän on ottanut kilpatanssin parissa ja ensimmäiset hip hop tunnit hip hop muodostelmassa vuonna 2004.
Vuonna 2007-2008 Heini kävi Haapaveden tanssitaiteen linjan, jonka kautta oma tanssityyli on lähtenyt kehittymään. Tämän myötä nykytanssi ohjasi Heiniä suhtautumaan tanssiin niin liikuntana, taiteena ja ilmaisukeinona lajista riippumatta.
Heini-Maria on valmistunut Oulun seudun ammattikorkeakoulusta tanssinopettajaksi ja sen kautta onkin treenannut monipuolisesti eri lajeja. Heini on vaikuttanut useissa kokoopanoissa, kuten ROK Unbound, Funky RE-mix ja Los Latino Rockas, joiden myötä myös isommat kisalattiat ovat tulleet tutuiksi.
Heini on opettanut jo 20 vuotta mm. Raahessa, Kokkolassa, Oulussa, Haapavedellä, Kannuksessa ja Siikajoella. Opettajana hän on rento, kannustava ja omasta mielestään tosi hauska. Tunneilla hän haluaa jakaa tanssiniloa, korostaa yhteisen tekemisen merkitystä, mutta myös treenauttaa lajikohtaista tekniikkaa. Lajista riippumatta Heini kannustaa jokaista oppilasta löytämään oman tyylinsä ja kehottaa pyrkimään kohti omia tavoitteitaan, ovat ne sitten sosiaaliset, fyysiset tai mentaaliset tanssin suhteen. Tärkeintä on että tunneilla nautitaan, nauretaan ja opitaan yhdessä.